Uutiset

Autot

Sun Living uudistunut onnistuneesti

Sun Living on slovenialainen matkailuajoneuvovalmistaja, joka on löytänyt mainiosti oman markkinarakonsa sisarmerkki Adrian kupeessa. Kummankin merkin tuotteet valmistetaan samalla erittäin nykyaikaisella Novo Meston tuotantolaitoksella ja synergiaetujen kautta kumpikin merkki hyötyy yhteistyöstä, kuitenkin samalla oman yksilöllisyytensä säilyttäen.

Sun Living suoritti tämän vuoden aikana voimakkaan nykyaikaistamisprosessin ja sen onnistuminen on otettu ilolla vastaan niin asiakaskunnan kuin alan asiantuntijayhteisöjen osalla. Sun Living saikin jo alkuvuodesta vastaanottaa arvostetun Euroopan Innovaatiopalkinnon asiakassuuntautuneisuudesta. Palkinnon myöntämisperusteina olivat esimerkiksi uusi ajattelu matkailutuotteiden suunnittelussa sekä uudet innovatiiviset ja tilankäyttöä parantavat keksinnöt, kuten ”piilotettu” pesuhuone.

Vuoden 2019-mallisto tarjoaa vastinetta rahoille

Erityyppisille vuoderatkaisuille on jokaiselle omat ystävänsä. Sun Living sopeutuu tarkoin käyttäjänsä toiveiden mukaisesti jokapäiväisen käytön vaatimuksiin.

Viime vuonna toteutettu raju uudistus osoittautui onnistuneeksi ja sama linjaus jatkuu myös Sun Livingin ensi vuoden malliston yhteydessä. Kaikessa huomioidaan mukavuus ja innovatiivisuus, jotka näkyvät niin pohjaratkaisuissa, materiaalivalinnoissa kuin visuaalisessa ilmeessä. Asiakaspalaute on otettu myös tarkoin huomioon ja kehitystoiveiden kautta mallisto on saanut lukuisia pieniä yksityiskohtaisia lisäratkaisuja. Luonnollisesti myös pohjoismaiset olosuhteet on huomioitu ja Sun Living soveltuu oivasti ympärivuotiseen käyttöön näilläkin leveysasteilla. Kaikesta tästä huolimatta Sun Living on onnistunut säilyttämään käyttäjien arvostaman hinta-laatusuhteen ja toimiikin mainiona ratkaisuna esimerkiksi ensimmäistä matkailuautoon hankkivalle taloudelle, lapsiperheille tai vaikkapa vuokraustoimintaan.

Älykkäät yksityiskohdat lisäävät käytännöllisyyttä

Räätälöinnin kautta esimerkiksi pöydät, istuimet sekä kaapistot ja niiden materiaalit ovat tarkoin valittavissa. Takaosan alas laskettava vuode toimii osoituksena tilankäytön optimoinnista.

Sun Livingin vuoden 2019-mallistossa monikäyttöisyys korostuu. Esimerkkinä toimivat päiväksi oleskelutiloiksi muunneltavissa olevat makuuhuoneet sekä keittiötilaa lisäävät, piiloon käännettävät pesuhuoneet. Tilaa säästävä ratkaisu on myös ”pop-up”-istuimien käyttö sekä lapsille sopiva riippukeinutyyppinen vuoderatkaisu. Myös takatalli on mahdollisimman helppokäyttöinen, sillä isot ovet molemmin puolin sekä neliskanttinen muotoilu tekevät pakkaamisesta ja purkamisesta helppoa.

Sisustuksen tyylikkyyteen on kiinnitetty huomiota ja esimerkiksi seinät, ruokailuryhmä sekä ikkunakehykset ovat saaneet uuden ilmeen. Suositussa S-sarjassa sisäkorkeus on komeat 210 senttiä ja makuu- ja asuintilaa on jopa kuudelle henkilölle, mikä on tässä koko- ja hintaluokassa harvinaista. Alustana toimiva Fiat Ducato Euro 6 -moottorilla on luotettavuuden perikuva ja se on jo lähtökohtaisesti hyvin varusteltu, mutta yksilöllisen lisävarustelun kautta voi lisätä niin ajoturvallisuutta kuin käyttömukavuutta.

Malliston kattavuus takaa soveltuvuuden

Pesuhuone saadaan halutessaan päivän ajaksi piiloon tyylikkään huomaamattomasti.

Sun Living -mallisto on monipuolinen ja sen kautta jokainen alan harrastaja pystyy valitsemaan juuri omiin vaatimuksiinsa soveltuvan ajoneuvon. V-sarjan autot ovat kompakteja retkeilyautoluokan ratkaisuja, joissa tilankäyttö on maksimoitu hyvin tarkoin ja asiakas saa kokoonsa nähden todella kattavan ratkaisun järkevään hintaan. Suomessa suosituin Sun Living -malli on S-sarja, jossa on tarjolla sekä puoli-integroituja että crossover-malleja. S-sarjaan kuuluu viisi eri mallia, neljä eri pituutta ja useita eri vuodevaihtoehtoja.

Sun Living -malliston suurinta päätä edustaa puolestaan A-sarja, jonka alkoviautojen matkustus- ja asuintilat soveltuvat jopa kuudelle henkilölle ja lisävarusteena on saatavana vielä seitsemäskin vuodepaikka. Tarjolla on myös esimerkiksi 150 senttiä leveä alkovivuode ja valoisuutta lisäävä panoraamaikkuna. Luonnollisesti myös kaappitilat sekä jääkaappi ovat reilun kokoisia ja kulinaristeja miellyttää varmasti lisävarusteena saatavilla oleva kaasu-uuni.

Verkosto ja jälkimarkkinointi kunnossa

Sun Livingin uusi mallisto on rakennettu tarkoin asiakkaiden toiveita kuunnellen. Tätä kautta esimerkiksi keittiön muotoilu, materiaalit ja laskutilan määrä vastaavat vaativimpiakin toivomuksia.

Sun Livingin vahvuutena maassamme on myös kattava myynti- ja huoltoverkosto, joka on käytännössä sama kuin Adrialla. Huolto- ja varaosapalvelut toimivat luotettavasti ja laadusta kertovat kahden vuoden täystakuu sekä viiden vuoden tiiviystakuu. Myyntipisteiden lisäksi Sun Livingin mallistoon on hyvä mahdollisuus tutustua alan messuilla Turussa ja Helsingissä alkuvuodesta sekä kesällä Lahdessa.

Lue seuraavaksi