Suomalaisten on vähennettävä liikenteen päästöjen määrää

– kiinteähintainen biokaasu tarjoaa edullisen ratkaisun

Liikenne tuottaa tällä hetkellä viidenneksen kasvihuonepäästöistä Suomessa ja puhtaammat liikkumisen ratkaisut ovat edellytys ilmastohaasteisiin vastaamiselle. Suomessa on asetettu tavoitteeksi vähentää liikennesektorilla päästöjä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Energiayhtiö Gasum haluaa vuonna 2019 omalta osaltaan edistää liikennesektorin päästöjen alentamista tarjoamalla puhtaampia ajokilometrejä uusiutuvalla biokaasulla kiinteään kuukausihintaa.

Lokakuussa 2018 julkaistun, YK:n alaisen IPCC:n raportin mukaan on toimittava nopeasti, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää 1,5 asteeseen. Suomessa esimerkiksi liikennesektorilla tavoitellaan 50 prosentin päästöleikkauksia vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriön johtaman liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä julkaisi joulukuussa 2018 toimenpideohjelman, jolla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan poistaa kokonaan vuoteen 2045 mennessä. Yksi ratkaisu on kasvattaa uusiutuvien polttoaineiden, kuten biokaasun, osuutta.

Biokaasulla kohti hiiletöntä liikennettä

Gasum haluaa vuonna 2019 omalta osaltaan edistää puhtaampia ajokilometrejä mahdollistamalla biokaasun tankkaamiseen edulliseen, kiinteään kuukausihintaan. Biokaasu on täysin uusiutuva polttoaine, jonka liikennekäytöllä voidaan vähentää merkittävästi polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä.

Kysyntä ympäristöystävällisille liikenteen ratkaisuille on selvä: Value Clinicin viime vuonna toteuttamassa tutkimuksessa noin puolet vastanneista piti polttoaineen uusiutuvuutta tärkeänä tekijänä. Yli 70 prosenttia uskoo, että bensiinistä ja dieselistä pitäisi siirtyä puhtaampiin polttoaineisiin. Lähes 70 prosenttia vastaajista kaipaa myös lisää julkista keskustelua uusiutuvista polttoaineista.

”Liikenteessä syntyvät päästöt muodostavat noin viidenneksen Suomen kasvihuonepäästöistä. Biokaasun käytöllä on mahdollista vähentää liikenteen päästöjä jopa 85 prosentilla verrattuna bensiiniin tai dieseliin. Haluamme kannustaa edullisella biokaasulla autoilijoita valitsemaan puhtaamman polttoaineen ja näin tukea päästövähennystavoitteita”, kertoo Gasumin liikennemyynnin päällikkö Heidi Kuoppala.

Kampanjassa uudet kaasuautoilijat voivat tankata liikennebiokaasua kiinteään 65 euron kuukausihintaan 12 kuukauden ajan. Kampanjan piiriin kuuluvat 1.4.–31.12.2019 välillä Suomessa ensirekisteröidyt kaasukäyttöiset ja maahantuodut käytetyt henkilöautot sekä henkilöautot, joihin tehdään kaasulaitteiden jälkiasennus.

Kaasun suosio kasvaa maanteillä

Suomen teille tuli vuoden 2018 aikana 2 439 uutta kaasukäyttöistä henkilöautoa, joista 1 161 oli ensirekisteröityjä. Henkilöautojen rekisteröinnit lähes kaksinkertaistuivat verrattuna vuoteen 2017, mikä kertoo kaasuautojen suosion huimasta kasvusta. Arvioiden mukaan Suomen teillä kulkee tällä hetkellä yhteensä noin 6 300 kaasukäyttöistä ajoneuvoa. Määrä tulee kasvamaan entisestään, koska noin kolmasosa oman auton käyttäjistä aikoo Ilmastobarometri 2019 -tutkimuksen mukaan hankkia seuraavaksi kulkuneuvokseen vähäpäästöisen auton.

”Kaasuautojen suosio ei yllätä. Kaasu on kustannustehokas polttoaine, jolla on mahdollista tehdä huomattavia päästövähennyksiä. Lisäksi kaasuautojen hankintahinta ei eroa merkittävästi bensiini- tai dieselkäyttöisistä autoista”, Kuoppala toteaa. ”Kampanjamme sekä uusien kaasutankkausasemien myötä kaasuautojen suosio jatkaa kasvuaan myös tänä vuonna.”

Gasum avaa vuoden 2019 aikana uusia kaasutankkausasemia mm. Ouluun, Raisioon, Lahteen, Kuopioon ja Seinäjoelle. Lahden, Oulun, Kuopion ja Seinäjoen tankkausasemilla raskas liikenne voi myös tankata nesteytettyä maakaasua (LNG). Uudet kaasutankkausasemat laajentavat tankkausasemaverkostoa entisestään ja mahdollistavat kaasun liikennekäytön uusilla alueilla.