Uutiset

Autot

Suomen ekologisinta bussikyytiä – Mercedes-Benz Intouro

SastamalalainenRautaveden Liikenne Ky on tällä hetkellä varmasti yksi maamme ympäristöystävällisimmistä linja-autoyrityksistä, mikäli mittarina käytetään kaluston ominaisuuksia. Viiden auton arsenaalista neljässä on Euro 6 -moottori ja siinä yhdessäkin on Euro 5 -voimanlähde. Uusimmat kaksi Mercedes-Benz Intouro -autoa saatiin ajoon marraskuun lopussa. Kaikki autot ovat vakiovuoroajossa ja edustavat näin tänä päivänä hitaasti uusiutuvaa ajoneuvoryhmää. Rautaveden Liikenne hoitaa pääasiassa itsekannattavaa reittiliikennettä sekä kuntien ja ELY-keskuksen ostoliikennöintiä Sastamalan ja lähikuntien alueilla.

Rautaveden Liikenne on hankkinut kaksi Mercedes-Benz Intouro -linja-autoa (vas.) vakiovuorokäyttöön. Autoissa on vähäpäästöinen Euro 6 -moottori. Niissä on myös perinteinen korkea lattia. Matalalattiamallit eivät välttämättä sovellu maaseutukäyttöön.

Reilut parikymmentä vuotta linja-autoliikennöintiä harjoittanut Rautaveden Liikenne Ky on perheyritys. Se kuljettaa paljon Sastamalan lähiseudun koululaisia. Päivittäisistä, noin 800 kuljetettavasta, valtaosa on pieniä reppuselkiä. Jonkun verran autot palvelevat myös työssäkäyviä sekä eläkeläisiä. Rautaveden autoissa käy edelleen käteinen raha, mistä vanhempi käyttäjäkunta on mielissään. ”Vielä tänä päivänä poimitaan kyytiin kyläteiden varsilta iäkkäitä mummoja, joilla on kädessään valmiina tasaraha kirkonkylän matkaa varteen”, sanoo Rautaveden Liikennettä vetävä Erkki Siivonen.
Sastamalaa pääpaikkanaan pitävä yritys liikennöi arkipäivisin niin sanotulla vakiovuoroperiaatteella Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Toimialueelle mahtuu seitsemän kuntaa, joiden koululaiset ja työmatkalaiset ovat pääasiallisimpia asiakkaita. Jonkun verran autot liikkuvat myös ostoliikenneajossa, kuten esimerkiksi kuntien rahoittamissa uimahalliajoissa ja erilaisten tapahtumien kyydityksissä. Rautaveden Liikenteen kaikki viisi autoa ovat säännöllisesti kiinnitettyinä vakiovuoroajoihin. Mikäli niiltä aikaa liikenee, nähdään autoja myös tilausajohommissa.
Erkki Siivosen filosofian mukaan joukkoliikenteen tulee olla vaihtoehto myös maaseudulla.
”Operoinnin lähtökohdat ovat aivan toista kuin suurissa asutuskeskuksissa, mutta palvelua pitää olla saatavilla”, toteaa Siivonen. Hän korostaa myös, että Rautaveden Liikenne haluaa olla kehittämässä vakiovuorovetoista liikennetyyppiä.
”Toimivat joukkoliikenneyhteydet sekä nykyaikainen kalusto ovat kaikkien etu ja juuri tämä vakiovuoroliikenne on meidän juttumme”, jatkaa hän. Koululaiskyyditykset tarjoavat yritykselle merkittävän osan toimeentuloa. Pienimmille kulkijoille on tarjolla turvallista ja mukavaa kyytiä uudenkarheilla autoilla. Oman haasteensa aikataulujen järjestelyihin tuovat toisen asteen opiskelijat. ”Heidän palvelunsa on ajoittain hankalaa, koska lukujärjestykset muuttuvat taajaan. Lieköhän tämä valtakunnallinen ongelma. Meilläpäin tähän kuitenkin usein törmätään”, tuumaa Siivonen ja heittää näin hieman haastetta asiasta päättäville.

Intouroissa on Mobitec ICU 402 -informaatiojärjestelmä. Uusinta tekniikkaa edustavan linjakilven tekstit voidaan syöttää erillisellä tietokoneella ja siirtää sitten USB-muistitikulla laitteeseen.

Uutta kalustoa
Alueen vanhemmat voivat hyvillä mielin jättää jälkikasvunsa Rautaveden Liikenteen kyyditettäväksi. Yrityksellä on yhteensä viisi autoa, joista kolme on täysikokoista linja-autoa ja kaksi Mercedes-Benz Sprinterin alustalle rakennettuja pikkubusseja. Vanhinkin iso auto on ”vain” vuoden 2009 mallia. Nyt vastaanotetut kaksi Mercedes-Benz Intouro -autoa edustavat alan viimeisintä kehitystä. Merkittävänä seikkana Erkki Siivonen pitää kaluston ympäristöystävällisyyttä. Uusissa Intouroissa sekä muutaman vuoden vanhoissa Sprintereissä on Euro 6 -normit täyttävät moottorit. Vanhimmassa, Volvo 9700 S, autossakin on Euro 5 -moottori. Erkki Siivosen mukaan jopa 85 prosenttia koko yrityksen ajoista tapahtuu vuonna 2014 voimaan tulleen Euro 6 -normin täyttävällä kalustolla. Hän uskookin, että Rautaveden Liikenne on Suomen ainoa näin ekologisesti toimiva vakiovuoroliikennettä hoitava bussiyritys.
Kaikissa autoissa on ajan hengen mukaisesti alkolukko sekä turvavyöt kaikille matkustajille. Lisäksi uudet Intourot on varustettu runsaalla nykyaikaisella kattauksella ajohallintaan, -turvallisuuteen ja käsittelyyn liittyviä järjestelmiä ja avustimia. Niiden teknisestä erittelystä löytyvät  Euro 6 -moottorin lisäksi EBS (=ABS+ASR), ESP, BAS (jarruavustin), SPA (kaistavahti), ABA (ennakoiva hätäjarrutusjärjestelmä) ja SWR (sekundäärinen vesihidastin). Pysäkkijarru ja niiaustoiminto helpottavat ja nopeuttavat sekä kuljettajan toimintaa että asiakkaiden kulkemista. Intourot ovat varustettu mukavuutta lisäävällä ilmastointilaitteella, kuten yrityksen kaikki muutkin autot. Lisäksi niissä on yleisen turvallisuuden parantamiseksi JW53-palovaroitinlaitteisto.

Kuljettajan toimistossa vallitsee tyylikäs ja selkeä tunnelma. Värimaailma on neutraali kuskin penkkiä myöden

Turvallisessa kyydissä
Rautaveden Liikenne työllistää kuusi henkilöä. Yrityksen johtamisen lisäksi Erkki Siivonen istuu itsekin päivittäin paljon linja-auton ratissa. Erkki ja yrityksen muut kuljettajat (4 kpl) ovat kaikki mukana Liikenteen turvallisuusviraston Trafin sekä Liikenteen tutkimuskeskus Vernen laatuhankkeessa ”Tieliikenteen henkilökuljetusyritysten vastuullisuusmalli”. Säännölliset koulutukset sekä oikea asenne tuottavat turvallisempaa kyytiä.
”Tällaisessa pienessä yrityksessä näiden asioiden hoito on helpompaa. Turvallisuudesta ei tingitä”, kiteyttää Erkki Siivonen. Hän muistuttaa myös, että heillä autetaan aina liikuntarajoitteisia henkilöitä ajoneuvoon nousussa, aikatauluista ehkä hieman tinkien.

Soittokellon painonapit ovat nykyään alhaalla ikkunan alareunassa. Se on hyvä juttu pienimmille koululaisille, jotka eivät ylety aikaisemmin aina ylhäällä olleisiin nappeihin.

Harvinainen hankinta
Nyt hankitut kaksi täysikokoista Mercedes-Benz Intouro -linja-autoa ovat tilastollinen poikkeus myyntilukuihin. Vakiovuoro- ja reittiliikenteeseen tarkoitettuja täysikokoisia autoja myydään maassamme vuosittain vain muutamia. Asutuskeskusten joukkoliikenne hoidetaan nykyisin vain matalalattia-autoilla. Kauko- ja tilausliikenne käyttää huippuunsa varusteltuja kaukoliikennebusseja wc-tiloineen ja viihdekeskuksineen. Perinteinen reittiliikennekalusto alkaa olla vanhaa ja näin päästöominaisuuksiltaankin vanhanaikaisia.
Uudet Intourot varusteltiin Rautaveden Liikenteen tarpeiden mukaan. Matalalattia-autojen käyttö maaseudulla ei mutkaisten ja välillä erittäin haastavienkin tieolosuhteiden johdosta ole mahdollista. Siksi uudet autot ovat varustettu tutulla korkealla lattialla ja niissä on runsaasti sivusta täytettävää lastitilaa. Sille on käyttöä myös Matkahuollon pakettien kuskauksessa.

Käytännöllinen työkalu
Rautaveden Liikenne on tehnyt viime aikoina yrityskokoonsa nähden mittavia investointeja. Kaksi vuotta sitten hankitut Mercedes-Benz Sprinterit saivat nyt rinnalleen saman valmistajan kaksi täysimittaista linja-autoa, Intouroa. Päätös hankinnasta kiteytyi toukokuussa tilaukseksi. Autot valmistettiin pitkälti asiakkaan määrittelemän erittelyn mukaisesti, ja ajoon ne saatiin marraskuun lopussa.

Polttoaineen ja AdBluen täyttökorkit ovat saman luukun alla. Itse asiassa autossa on luukut ajoneuvon molemmin puolin. AdBlue-säiliön tilavuus on 40 litraa ja polttoainesäiliön 340 litraa.

Moottorina niissä on Mercedes-Benz OM936, josta irtoaa tehoa 220 kilowattia (300 hv). Uusimman päästönormin täyttäminen edellyttää AdBluen käyttöä. Sitä varten on 40 litran säiliö, jonka täyttökorkki on polttoainesäiliön (340 litraa) korkin vieressä. Itse asiassa auto on mahdollista tankata kummalta puolelta tahansa eli molemmin puolin on tuplakorkit. Vaihteistona on Mercedes-Benz GO 250-8 Powershift ja taka-akselina kyseisen valmistajan RO 440. Perävälityksen sekä itse moottorin valinnassa korostettiin taloudellista lopputulosta.
Matkustamon ja kuljettajan ”toimiston” puolella pyrittiin selkeään ja helposti hoidettavaan tulokseen. Ilkivalta ja muunlainen töhriminen on Erkki Siivosen mukaan vähentynyt viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Mahtaakohan se olla älypuhelimien ansiota, kun linja-autossa vietetty aika kuuluu niiden parissa.

Uusissa Intouro-autoissa on kaksipisteturvavyöt (lannevyöt) kaikissa matkustamon istuimissa. Muutoinkin kaikissa Rautaveden Liikenteen autoissa on turvavyöt jokaisessa penkissä.

Siitä huolimatta uusien autojen varusteet pyrittiin valitsemaan ekologisuus ja käytännöllisyys etusijalla. Matkustamosta on jätetty kaikki verhot pois ja penkit ovat kiinteillä selkänojilla. Värimaailma on neutraalin selkeä ja materiaalit ovat helposti puhdistettavissa. Entisajan vuorobussien yhteen etuoveen verrattuna näissä uusissa busseissa on kaksi uloskäyntiä, edessä ja keskellä. Nykyaikainen niiaustoiminto helpottaa huonojalkaisten kyytiin pääsyä. Myös koko auton yksinkertainen ulkomuoto, paljon suoraa pintaa, nopeuttaa auton puhtaanapitoa.

Vehotrucks hoitaa
Erkki Siivonen on erittäin tyytyväinen Vehon palveluun. Nyt hankitut uudet autot sommiteltiin yhdessä Vehon automyyjän kanssa. Rautaveden Liikenne keskittyy autojen liikkeellä pitämiseen. Omaa huoltohenkilökuntaa ei ole, vaan kaikki määräaikaishuollot ja muut toimenpiteet tehdään Tampereen Veholla. Sieltä on mahdollista saada palvelua ilta-aikaankin, mikä on erityisesti yrittäjän mieleen.
”Meillä autot kun ovat aina päivät ajossa, on huoltomahdollisuus iltaisin hyvä juttu”, päättää Erkki Siivonen.

Erkki (toinen vas.) ja Tarja (kesk.) Siivonen vetävät perheyritystä. Erkki ajaa pääsääntöisesti autoa muiden kuljettajien tapaan. Tarja hoitaa toimistopuolen asiat.

Lue seuraavaksi