Uutiset

Autot

Uusi Iveco Daily – Tehty yritystoiminnan ehdoilla

Odotettu uusi Iveco Daily esiteltiin huhtikuun alkupuolella Torinossa kaksipäiväisessä mediatapahtumassa. Syksyllä saapuvassa uutuusmallissa erityishuomio on kiinnitetty kuljettajan viihtyvyyteen, ja turvallisuutta sekä ajettavuutta lisäävien apujärjestelmien määrää on lisätty huomattavasti. Microsoft-konsernin kanssa tehdyn mittavan yhteistyön kautta myös ajoneuvon liitettävyys on viety pitkälle tulevaisuuteen vastaavalle tasolle. Näin ajoneuvojen hallinta vaikkapa fleet-tasolla onnistuu hyvin monipuolisten, yksilöllisesti räätälöitävien järjestelmien avulla.

Hyötyajoneuvoalan muutokset vaikuttavat ajoneuvokantaan ja erityisesti digitalisaatio, automaatio, sähköistyminen ja palvelujen osuus tulee huomioida uusien automallien suunnittelussa. Uusi Iveco Daily on rakennettu alan edistysaskeleet huomioiden ja kaikkien prosessien perustana on asiakkaan ajoneuvonsa kautta saama mahdollisimman suuri tehokkuus ja tuottavuus. Tämä saavutetaan luotettavuuden, toiminnallisuuden sekä alhaisten yläpitokustannusten, kuten polttoainetaloudellisuuden avulla. Kuljetusalan kilpailu tulee tulevaisuudessa yhä vain tiukkenemaan ja Iveco Dailyn kokonaisvaltaisen teknologian avulla yrittäjällä on parhaat mahdollisuudet pitää toimintansa taloudellisesti järkevänä myös vaikeina aikoina.

Apujärjestelmät kuljettajan tukena

Uuden Dailyn ohjaamossa merkittäviä uudistuksia on älykkäästi muotoiltu ohjauspyörä, sähköinen käsijarru sekä seitsemän tuuman näyttöruutu, jonka kautta hallitaan esimerkiksi yhteyksiä, navigointia, peruutuskameraa ja audiomaailmaa.

Uusi Daily on varustettu todella suurella määrällä turvallisuutta ja käyttömukavuutta lisäävillä pitkälle kehitetyillä järjestelmillä, jotka auttavat kuljettajaa etenkin kaupunkiolosuhteissa. Hätäjarrutusjärjestelmä auttaa suuremmissa nopeuksissa ja City Brake Pro -järjestelmä estää peräänajot esimerkiksi mateluvauhtisissa ruuhkaolosuhteissa. Usein tuskalliseen jonottamiseen saa helpotusta myös Queue Assist -järjestelmän kautta, jonka avulla Daily seuraa edellä menevän ajoneuvon nopeutta ja hoitaa siirtymiset ruuhkissa automaattisesti. Ajamista helpottavat myös adaptiivinen vakionopeudensäädin sekä kaistavahti ja varsinkin umpikoriautoja auttava sivutuuliavustin. Turvallisuutta hankaliin tilanteisiin tuovat alamäkihidastin sekä Traction Plus- järjestelmä liukkaisiin tieolosuhteisiin.

Merkittävä uudistus on myös sähköinen, automaattisesti toimiva käsijarru, joka lisää työn tehokkuutta etenkin jakelutehtävissä ja samalla antaa lisätilaa ohjaamoon. Lisäksi koko ohjausjärjestelmä on uusittu ja City Mode -asetuksen avulla ajoneuvo tottelee kuljettajaa hyvin pienillä ohjausliikkeillä. Valojen tehoa on puolestaan lisätty uudistuneilla led-valoilla, joiden ansiosta näkyvyys vaikeissa olosuhteissa paranee jopa 15 prosentilla.

Liitettävyys tuo tehokkuutta

Ivecon pitkäaikainen yhteistyö Microsoftin kanssa on tuottanut tulosta ja uusi Daily vastaakin alan kovimpiin vaatimuksiin teknologiansa avulla. Järjestelmät ovat tarkkaan räätälöitävissä ja ne soveltuvat yhtä hyvin niin yksittäiselle autoilijalle kuin suuren kuljetusliikkeen ajovalvontaan. Yksilöllisten ratkaisujen kautta esimerkiksi huoltojen suunnittelu, häiriöiden ennaltaehkäisy sekä ongelmien ratkaisu helpottuu ja näin toimintaa saa tehostettua huomattavasti. Ison kuljetusliikkeen käyttämä Fleet-valvonta mahdollistaa taloudellisempien ajotapojen sekä tehokkaampien työskentelytapojen opettamisen, ja erittäin kattavan raportoinnin kautta laskutus ja seuranta helpottuvat huomattavasti.

Ulkoisia ja sisäisiä uudistuksia

Ulkoisesti uuden Dailyn tunnusmerkkinä toimii tyylikäs etusäleikkö.

Uuden Dailyn tunnistaa jatkossa helpoiten uuden etusäleikön muotoilusta ja kolmeen osaan jaetusta etupuskurista. Tämä on yllättävänkin tärkeä uudistus, sillä nyt pienen kolhun sattuessa ei tarvitse vaihtaa koko puskuria. Sisätiloissa huomio kiinnittyy käsijarruvivun puuttumisen lisäksi uuteen seitsemän tuuman näyttöön, jonka kautta hallitaan esimerkiksi navigointia, audiojärjestemää, Apple Car Play-järjestelmää sekä peruutuskameraa.

Uusi Iveco Daily esiteltiin lehdistölle Torinossa huhtikuun alkupuolella. Hinnasto valmistuu toukokuussa, jolloin myös tilaukset saadaan käyntiin. Ensimmäiset toimitukset ajoittuvat syksylle.

Moottorivaihtoehdot ovat 2.3- tai 3.0-litraiset ja hevosvoimia voi valita 116 ja 210 väliltä. Ivecon teknologisen kehityksen kautta moottorit vastaavat Euro 6D- tai jopa Euro 6D Temp-päästöluokkien vaatimuksiin ja luonnollisesti myös maakaasuversio tulee tarjolle. Myös polttoainetaloudellisuus ja ylläpitokustannukset ovat uudessa Dailyssa huomioitu ja kumpaankin luvataan jopa 10 prosentin säästöjä. Ne saavutetaan esimerkiksi sähköohjatun turbotekniikan, start-stop-järjestelmän, renkaiden ilmanpainevalvonnan sekä pitkien huoltovälien avulla.

Koeajo vastaa odotuksiin

Torinossa oli mahdollista suorittaa uuden Dailyn koeajo ja monipuoliseen reittiin oli saatu yhdistettyä mukavasti kaupunkiajoa, moottoritietä sekä hiljaisempia ja mutkaisempia pikkuteitä. Iveco lupasi kuljettajan viihtyvän ohjaamossa, eikä sieltä juuri moitittavaa löytynyt. Ohjauspyörän säädöt ovat todella monipuoliset ja ratin hieman neliömäinen muotoilu toi mukavasti lisätilaa. Näyttö ja sen monipuoliset toiminnot olivat helppokäyttöisiä, eikä hallintalaitteissa muutenkaan epäloogisuuksia löytynyt.

Tien päällä Daily on odotetun miellyttävä. Äänimaailma on hiljainen, jousitus toimii pehmeästi ja ajaminen sujuu ketteryyden ja hyvän näkyvyyden ansiosta jopa Italian runsaasti ääni- ja käsimerkkejä sisältävässä kaupunkiliikenteessä. Alppien juurella, suomalaisittain kadehdittavan hyväkuntoisillä maanteillä ajosta pääsi todella nauttimaan ja Daily osoittautui mainioksi pitkien välimatkojen ajopeliksi. Kiihtyvyys ja vääntö ovat myös pienemmissä teholuokissa riittävät, mutta tietenkin kolmilitraisen, 210 hevosen moottorin jälkeen rima on asetettu aika korkealle.

Syksyllä Suomeen

Daily-mallisto uudistuu kerralla koko laajuudeltaan ja saatavilla on niin umpipaketti-, erilliskori-, avolava-, pikkubussi- sekä doppelivaihtoehtoja sekä diesel- että maakaasuversioina.

Italiassa sekä Espanjassa valmistettavat Dailyt saapuvat markkinoille koko valikoiman leveydellä. Näin ollen valittavissa on niin umpipakettiautoja, erilliskoriversioita, avolavoja, doppeleita sekä bussiversioita. Ivecon maahantuonnista kerrotaan, että uuden Daily-malliston hinnasto julkaistaan touko-kesäkuussa, jolloin myös tilaukset saadaan käyntiin. Ensimmäiset varsinaiset toimitukset ajoittuvat syksyn loppupuolelle. Ivecolle onkin nyt avautumassa mainio tilaisuus kasvattaa markkinaosuutta maassamme, kunhan malliston hintataso vain saadaan sopivalle tasolle.

LUE MYÖS: Reilun kokoinen 40-vuotisjuhlamalli – Iveco Daily

Lue seuraavaksi