Uutiset

Autot

Uusi Suzuki Jimny hyöty- ja huvikäyttöön

Suzuki on säilyttänyt legendaarisessa Jimnyssä kaikki sen mainiot ominaisuudet, minkä lisäksi se on lisännyt autoon voimaa, turvallisuutta ja varusteita. Jimny jatkaa luokkansa ainoana aitona maasturina, jossa on erillisrunko ja maastoajossa tärkeä alennusvaihde.

Suzuki on ollut maailman johtava pienten maastoautojen valmistaja jo lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen Jimny avasi huhtikuussa 1970 aivan uuden markkinasektorin. Pieni, näppärä maasturi sopi moneen työajoon, minkä lisäksi se tarjosi hauskan mahdollisuuden uudenlaiseen vapaa-ajan viettoon.

Ensimmäisen Jimnyn esittelystä lähtien sitä on myyty melkein kolme miljoonaa kappaletta 194 maassa. Siirtyessään neljänteen sukupolveen Jimny on uskollinen perinteilleen. Mistään ei ole tingitty, vaan Jimny on edelleen aito maasturi. Sen ominaisuuksia on hiottu ja etenkin turvallisuus on nostettu aivan uudelle tasolle.

Enemmän tilaa kompaktissa koossa 

Suzuki kulkee omaa tietään, sillä uuden Jimnyn muotoilussa on otettu askel taaksepäin ja palattu toisen sukupolven käytännöllisen kulmikkaisiin linjoihin. Muodin perässä juoksemisen sijaan on keskitytty hyötynäkökohtiin. Jimnyn kulmat on helppo arvioida niin pysäköitäessä kuin vaikeassa maastossa ajettaessa. Aiempaa pystymmässä olevat etupilarit ja litteä konepelti parantavat omalta osaltaan näkyvyyttä.

Monet uuden Jimnyn muotoilun yksityiskohdat ovat tuttuja auton aiemmista sukupolvista. Etuvalojen ja vilkun yhdistelmässä on samaa tyyliä kuin ensimmäisessä vuonna 1970 esitellyssä LJ10:ssä. Etusäleikkö on lainaa edellisestä Jimnystä ja puskuriin upotetut takavalot tuovat mieleen toisen sukupolven. Takavalojen sijoitus ei ole vain muotoilukysymys, vaan sen avulla on voitu kasvattaa takaoven kokoa.

Laatikkomainen kori tarjoaa kokoonsa nähden hämmästyttävän paljon tilaa. Uusi Jimny todistaa sanonnan, käytännöllinen on kaunista, olevan totta. Akseliväli on ennallaan 2,25 metrissä, mutta raideväli on kasvanut 40 mm. Kori on ilman varapyörää vain 3,48 metrin ja varapyörän kanssa 3,645 metrin pituinen eli 30 mm nykymallia lyhyempi. Leveys on kasvanut 1,645 metriin (+ 45 mm) ja korkeus 1,725 metriin (+ 55 mm).

Suzuki Jimnyn kahdeksan väriä vaihtelevat viidakon vihreästä luontoon sointuvasta suojaväristä huomiota herättävään kineettiseen keltaiseen. Omaa persoonallisuutta voi korostaa aiempaa paremmin, sillä katon voi valita korin värisenä tai mustana kolmen ulkovärin kanssa. Kokonaisuuden täydentävät mustat 15-tuumaiset kevytmetallivanteet.

Maanläheinen sisustus 

Suzuki ei ole lähtenyt kikkailemaan uuden Jimnyn sisätiloja suunnitellessaan, vaan niistä on tehty kaikissa tilanteissa helppokäyttöiset. Yksityiskohdissa tyylikkyys on liitetty käytännöllisyyteen. Esimerkiksi katkaisimet on suunniteltu niin, että niitä voi käyttää myös hansikkaat kädessä.

Hallintalaitteet on sijoitettu hyvin kuljettajan ulottuville. Niiden käyttö on vaivatonta, jotta kuljettaja voi keskittyä ajamiseen. Myös ohjaamon mustalla värityksellä on pyritty siihen, ettei autossa olisi mitään kuljettajaa häiritseviä tekijöitä. Kojelaudan vaakasuorat linjat auttavat ajajaa arvioimaan auton kallistuskulman vaikeassa maastossa.

Jimnyssä on paljon tässä mallissa ennen näkemättömiä varusteita. Korkeammissa varustetasoissa on vakiona mm. älypuhelimen yhdistysmahdollisuus, johon kuuluu 7-tuumainen kosketusnäyttö.

Tähän saakka Jimnyssä on ollut vain etuturvatyynyt, mutta uudesta sukupolvesta löytyvät myös sivuturvatyynyt ja ikkunaturvaverhot. Turvavarusteisiin kuuluu paljon kuljettajaa avustavia järjestelmiä, kuten jalankulkijatunnistuksella varustettu hätäjarrutusjärjestelmä, kaistavahti, automaattinen valonvaihto, kuljettajan väsymyksen tunnistava järjestelmä sekä liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä.

Korin kasvaneen leveyden ansiosta matkustajilla on aiempaa runsaammin tilaa ja mukaan mahtuu myös enemmän matkatavaraa. Takapenkin kahteen osaan jaetun selkänojan taustat ovat muovipintaiset kuten myös tavaratilan pohja, joten tila on helppo puhdistaa.

Sopii vaikka työkaluksi 

Suzuki on kehittänyt uuden Jimnyn ammattilaisille, vaativaan käyttöön. Kovat vaatimukset varmistavat, että uutuus täyttää maastoajoa harrastavien toiveet ja auto sopii mainiosti jokapäiväiseen käyttöön.

Aidon maastoauton tapaan Jimnyssä on tikapuurunko, jonka vääntöjäykkyys on aiempaa suurempi. Tähän on päästy lisäämällä runkoon yksi X-tuki ja kaksi poikittaistukea. Entistä lujempi perusrakenne lisää myös mukavuutta ja vakaata kulkua maantiellä. Jousitukseen lisätty ohjausvaimennin puolestaan vähentää tiestä ohjauspyörään välittyviä tärinöitä.

Jimnyssä on edeltäjiensä tapaan edessä ja takana jäykät akselit, jotka ovat erinomainen ratkaisu haastavassa maastoajossa. Kompaktin korin ansiosta maastossa tärkeä tulokulma on peräti 37 astetta ja jättökulma vielä vaikuttavampi 49 astetta. Kun vielä ramppikulma on 29 astetta, voi Jimnyllä edetä huoletta jyrkissä paikoissa ilman pelkoa puskurien tai pohjan kolhiintumisesta.

Työkäyttöönkin sopivassa Jimnyssä on ALLGRIP PRO -nelivetojärjestelmä. Kaupungissa ja maantiellä voidaan ajaa pelkällä takavedolla. Liukkaalla kelillä ja maaston muuttuessa hankalammaksi siirrytään käyttämään nelivetoa. Todella vaikeissa paikoissa löytyy avuksi vielä alennusvaihteisto, jonka avulla voidaan ryömiä hitaasti eteenpäin ja saadaan välitettyä enemmän voimaa pyörille.

Mikäli ristikkäisistä pyöristä toinen menettää pidon, tulee avuksi Jimnyn automaattisesti toimiva jarruja käyttävä luistonrajoitin. Se jarruttaa pidon menettänyttä pyörää ja välittää voimaa toiselle puolelle, millä varmistetaan matkan jatkuminen.

Suzuki Jimnyn moottori on kasvanut 1,5-litraiseksi, minkä ansiosta tehoa ja vääntöä on paljon enemmän kuin ennen. Moottori kehittää nyt 75 kilowattia eli tehoa on viidennes runsaammin. Suurin vääntömomentti on 130 Nm ja sitä on käytettävissä enemmän varsinkin moottorin alhaisilla käyntinopeuksilla.

Suuremmasta iskutilavuudestaan huolimatta uusi moottori on ulkomitoiltaan entistä pienempi ja 15 prosenttia kevyempi. Jimny on pudottanut painoaan merkittävästi, sillä parantuneesta varustelusta huolimatta omamassaa on 40 kiloa vähemmän kuin ennen. Kun vielä 5-vaihteisen käsivalintaisen ja 4-vaihteisen automaattivaihteiston välityksiä on hiottu sopimaan yhteen uuden moottorin kanssa, on polttoaineenkulutus alentunut.

Suomessa Jimny tulee myyntiin loppuvuodesta.

Lue seuraavaksi