Uutiset

Autot

Uusi Toyota Hilux Arctic Trucks AT35

Toyota ja Arctic Trucks jatkavat pitkäjänteistä yhteistyötään. Syyskuun lopulla Hannoverin hyötyajoneuvonäyttelyssä esiteltiin uusimpana malliversiona Toyota Hilux Arctic Trucks AT35 ensi kertaa Euroopassa.

Tänä vuonna esiteltyyn uuteen Toyota Hilux -malliin perustuva AT35 on jo myynnissä Venäjällä, Norjassa ja Islannissa. EU-tyyppihyväksyntä on vireillä, ja sen odotetaan vahvistuvan kuluvan vuoden lopulla. Uusi Hilux AT35 saadaan täten myyntiin laajalti ympäri Euroopan.

Toyota ja Arctic Trucks ovat yhdessä rikkoneet maailmanennätyksiä ja valloittaneet uusia ulottuvuuksia esimerkiksi Pohjois- ja Etelänapamantereilla. Toyota Hilux Arctic Trucks -malleista onkin tullut tiedeihmisten ja tutkimusmatkailijoiden vaativien olosuhteiden kuljetustarpeiden ykkösvaihtoehto.

Hilux Arctic Trucks AT35 pohjautuu hyväksi havaittuihin teknisiin ratkaisuihin, joilla äärimmäisiinkin olosuhteisiin tarkoitetut AT-autot rakennetaan. Muutostöiden tuloksena Hiluxissa käytetään korkeudeltaan 35-tuumaisia renkaita, jousitus vastaa kovia vaatimuksia ja maavara on kasvanut 25 %.

Nämä ominaisuudet yhdistettynä ulkonäköön ja olemukseen, joka erottuu selvästi arkiautoista, tekevät Toyota Hilux AT35:stä kenties kaikkein pätevimmän mahdollisen jokapaikan ajoneuvon.

Uutuusmalli tulee olemaan näytteillä Toyota Auto Finlandin osastolla Auto 2016 -näyttelyssä 18.–20.11.2016.

Toyota Hilux Arctic Trucks AT35:n tekniset tiedot:

Korityyppi                                                                                                                            Double Cab

Vaihteisto                                                                                                                            6-nopeuksinen automaatti

Tärkeimmät mitat ja massat 

Rengaskoko                                                                                                                        315/70R17

Vanne                                                                                                                                    17×10

Kokonaispituus                                                                                                                  5 335 mm

Kokonaisleveys                                                                                                                  1 990 mm

Korkeus                                                                                                                                1 960 mm

Akseliväli                                                                                                                           3 085 mm

Raideväli edessä                                                                                                               1 645 mm

Raideväli takana                                                                                                                1 660 mm

Etuylitys                                                                                                                             1 000 mm

Takaylitys                                                                                                                          1 245 mm

Lähestymiskulma                                                                                                               38 astetta

Jättökulma                                                                                                                          32 astetta

Suurin kokonaismassa                                                                                                      3 210 kg

Lisävarusteiksi on saatavilla:

  • Arctic Trucks -lavakaari (musta tai hopea)
  • Arctic Trucks -lattiamatot
  • Lavasuoja
  • Lisävalot LED/Halogen
  • Arctic trucks -pohjapanssarit
  • Kompressorit
  • Vinssit
  • Paineilmakäyttöiset voimansiirron lukot
  • Muta- ja talvirenkaat
  • Kattotelineet
  • Ilmanoton snorkkelit

Tietoa Arctic Trucks -yhtiöstä

Arctic Trucks perustettiin vuonna 1990 Islannissa. Se on erikoistunut erityisolosuhteisiin tarkoitettujen nelivetoautojen rakennus- ja muutostöihin. Vuosien saatossa Arctic Trucks on saavuttanut ainutlaatuisen ammattitaidon toteuttaa ajoneuvojen kehitystyötä käsiteltävyyteen, turvallisuuteen ja luotettavuuteen liittyen, niin tie- kuin maasto-olosuhteissakin. Tuotekehitystä tekevät henkilöt ovat itse osallistuneet useille retkikuntien matkoille, joten heillä on ensikäden tietoa siitä, millaisia haasteita äärioloissa on selätettävä. Tällaiset ainutlaatuiset kokemukset asettavat Arctic Trucksin kilpailijoihinsa nähden etulyöntiasemaan.

Arctic Trucksin autoilla on ajettu sekä Pohjois- että Etelänapamantereilla. Yritys vieraili yhdessä BBC:n Top Gear -ohjelmaryhmän kanssa magneettisella Pohjoisnavalla. Etelänapamantereella neljän kuusipyörävetoisen auton ryhmä tukee tiedeväkeä heidän työssään, kovimmissa oloissa joita planeettamme tarjoaa. Arctic Truckisin autoilla on myös tehty ennätys nopeimmasta matkasta Etelänavalle.

Arctic Trucksin muokkaaman auton omistamiseen ei tarvita kuitenkaan tutkimusretkeilijän toimenkuvaa. Ne ovat kotonaan niin maastossa kuin kaupunkioloissakin.

Suomessa Arctic Trucks -tuotteita ja muutostöitä edustaa Arctic Trucks Finland Oy. Jälleenmyyjinä toimivat kaikki valtuutetut Toyota-jälleenmyyjäliikkeet. www.arctictrucks.fi

Tietoa emoyhtiöstä: www.arctictrucks.com

Lue seuraavaksi