Uutiset

Autot

Vaunulan taksipäivät

”Taksiautoilijat ovat meille erittäin merkittävä asiakaskunta niin myynnillisesti kuin jälkimarkkinoinninkin kannalta”, summaa Vaunula Oy:n autoliikejohtaja Jari Rikkonen Hämeenlinnassa. Taksi on käyttäjälleen tuotantoväline, jolla ajetaan paljon, sitä huolletaan säännöllisesti ja tarvitaan jatkuvasti. Kaikki tämä asettaa omat vaatimuksensa varsinkin jälkimarkkinoinnille, jonka on pystyttävä vastaamaan tarpeeseen nopeasti.

Muutaman viime vuoden aikana Ford onkin noussut erittäin merkittävään markkina-asemaan Hämeenlinnan seudun taksiyrittäjien joukossa.

”Viimeisen parin vuoden ajan tehtyjen panostusten ansiosta markkinaosuutemme alueen taksikannassa on kohonnut jo 20 prosentin tuntumaan”, jatkaa Rikkonen, jonka mukaan Mondeo on edelleen taksiautoilijoiden suosituin vaihtoehto ennen Galaxya ja S-MAXia sekä moneksi muuntuvaa Transitia.

”Mondeo tarjoaa tilaa ja käytettävyyttä, joskin sisätilat ja kyytiin nousemisen helppous ovat Galaxyn ja S-MAXin ehdottomat edut”, jatkaa Rikkonen malliston esittelyä.

Pikkubussimarkkinoilla Transit on moniosaaja, jonka varustelumahdollisuuksia rajoittaa lähinnä mielikuvituksen puute. Rikkosen mukaan Vaunulassa halutaan jatkossa ottaa entistä tiukempi ote myös Transit-luokan taksimarkkinoista.

”Markkinaosuustaistoon lähdetään paljolti Verhoomo Sorsan kanssa tehtävän yhteistyön turvin, joskin yhteistyötä jatketaan myös muiden varustelijoiden kanssa. Valmiiden varustelupakettien avulla toimitusputkesta saadaan aikaisempaa suoraviivaisempia ja nopeampi”, kertoo Rikkonen kilpailussa käytettävistä menetelmistä. Rikkosen mukaan Verhoomo Sorsan valinta yhteistyökumppaniksi ei suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys, sillä Vaunulan miehet tekivät valinnan alla varsin kattavan selvityksen maamme varustelutarjonnasta.

”Sorsa valikoitui yhdeksi kumppaniksi paljolti laadukkuudella ja toimitusvarmuudella”, summaa Rikkonen asiakkaiden parissa varsin suuren suosion saavuttaneen Taksi-illan alla. Teemaillan aikana alueen taksiautoilijat saivat välittömässä tunnelmassa tutustua niin Fordin mallitarjontaan kuin merkin parissa työskenteleviin henkilöihin aina maahantuojaa myöden. 

Tuloskuntoa ja mallistouudistuksia

Fordin vahvuutena niin taksikäytössä kuin tavara-automarkkinoillakin on malliston monipuolisuus. Laajasta mallivalikoimasta löytyy kaikille käyttäjille ja kaikkiin tarpeisiin sopiva vaihtoehto. Tavara-autovalikoiman kevein on luokassaan lähes ainokaisena kilpaileva, käyttökuluiltaan edullinen Fiesta Van. Malliston monikäyttöajokki on Connect, joka soveltuu taksikäytön ohella monenlaisiin tavaraliikenteen tarpeisiin. Transit taasen muovautuu 1+8-paikkaiseksi pikkubussiksi, 1+16-paikkaiseksi linja-autoksi tai mitä moninaisimmaksi tavaraliikenteen työjuhdaksi.

”Malliston laajuus onkin merkittävä tekijä markkinaosuustaistossa, jossa pidämme kiinni alueen markkinajohtajan asemasta myös vuonna 2011”, lupaa Rikkonen, jonka mukaan myös maahantuojan jatkuva koulutus ja tuki ovat tärkeiksi nousevia asioita markkinaosuuskamppailussa. Rikkonen uskoo kisaan saatavan parin lähivuoden aikana myös kokonaan uusia tuotteita lähinnä tavaraliikenteen tarpeisiin.

Myös Vaunulan neljä automyyjää yhdessä kahdeksan jälkimarkkinapuolen osaajan kanssa lupaavat laittaa itsensä peliin etsiessään ammattiautoilijoille sitä parasta vaihtoehtoa niin henkilö-, kuin tavarakuljetuksiin.

Amerikkalaisessa autoteollisuudessa elettiin viime vuosikymmenen lopulla erittäin vaikeita aikoja, jotka ainakin Fordin osalta on jätetty jo historiaan.

”Ford teki vuonna 2010 erittäin hyvän tuloksen, joka mahdollistaa panostukset niin tuotannon kuin tuotteidenkin kehitykseen”, kertoo Fordin myyntipäällikkö Juha-Pekka Welling. Myyntipäällikön mukaan tuloskuntoa on parannettu muun muassa keskittymällä omaan tuotteeseen, jonka luotettavuus ja markkina-arvo ovat kohonneet muita valmistajia nopeammin. Fordin koko mallisto onkin tällä hetkellä erittäin iskukykyinen.

”Fordilla uskotaan tulevaisuuteen, sillä päätökset tehtaiden modernisoinneista ja laajennuksista maailmanlaajuisella mittakaavalla on jo tehty. Uudistuksilla kasvatetaan tuotantoa, mikä lisää työllisyyttä”, maalailee Welling edustamansa merkin tulevaisuutta.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi