Volkswagen Transporteriin uusi käyttöjärjestelmä

Esa Suominen

Alati lisääntyvä digitalisointi valtaa alaa koko ajan enemmän ja enemmän myös autoalalla. Henkilöautojen vanavedessä pakettiautotkin siirtyvät tähän bittimaailmaan. Näin on käynyt Volkswagen Transporterille, joka on saanut malliuudistuksen myötä merkin henkilöautoista tuttuja ominaisuuksia, lähinnä kojelautaan. Uusi mallisarja tottelee nyt tietokonemaailman tapaan nimeä Volkswagen Transporter 6.1. Uudistukset keskittyvät kuljettajan näkymiin ja avustaviin toimintoihin. Ulkoiset muutokset ovat minimaaliset.

Volkswagen esitteli uudistuneen Transporterin Hollannissa. Mallisarja tottelee nyt nimeä VW Transporter 6.1. T-mallisarjasta tutut muodot ovat pysyneet ennallaan. Uutuudet piilevät ohjaamossa sekä erilaisina avustavina toimintoina. Kuvassa pidemmällä 3,4 metrin akselivälillä varustettu umpipakettiauto (Panel Van).
Ensi vuonna näissä maisemissa ajetaan Formula 1:siä. Radalle ei sentään päässyt ajamaan. Uusi Transporter näytti kuitenkin kyntensä tavallisessa kaupunki- ja maantieajossa.

Hollantilainen Ben Pon muotoili aikanaan ensimmäisen, surffareiden kulttiautoksikin nousseen Volkswagen Transporterin jo 1940-luvulla VW Kuplaa myötäillen. Tuolloin autoa kutsuttiin yleisesti nimellä VW Bus. Seuraavana vuosikymmenenä alkoi Volkswagenin hyötyautojen maailman invaasio Kuplan ohella. Ben Pon toimi Volkswagenin ensimmäisenä Saksan ulkopuolisena jälleenmyyjänä ja oli vahvasti mukana myös Volkswageneiden viennin aloittamisessa USA:han. Ehkä juuri historian tapahtumia sivuten uuden Transporterin ensiesittely järjestettiin Amsterdamissa, jossa tarjoutui koeajomahdollisuus niin kaupunkiympäristössä, moottoritiellä kuin pikkuteillä.

Volkswagen ei puhu uudistuksen yhteydessä faceliftistä, vaikka näkyvin ulkoinen muutos on juuri keulassa. Maskin säleikkö ulottuu nyt alemmas integroituen puskuriin. Siinä olivatkin ulkoiset muutokset. Sisällä niitä piilee sitäkin enemmän, joten hyvällä syyllä voidaan malliuudistuksen yhteydessä puhua isosta asiasta.

Katse ohjaamoon

Volkswagen Hyötyautojen Juha-Pekka Sihvonen totesi avauspuheessaan, että pääosa uuden Transporter 6.1:n uudistuksista liittyy ohjaamoon ja kuljettajakokemukseen. Laite on käytännössä valmistettu samoista peltiosista kuin edeltäjänsä.
Vuonna 2003 esitellyn Transporter T5 -mallin ulkonäkö on tallella lähes muuttumattomana. Edelleen puhutaan T-mallisarjasta, vaikka tuo T-kirjain ei enää mallinimessä esiinny. Tarkkasilmäinen kuitenkin havaitsee keulan ilmeessä pientä säätöä. Maskin säleikkö ulottuu alemmas ollen nyt osa mustaa muovista puskuria.
Malliuudistuksen esittelyssä ei missään vaiheessa puhuttu faceliftistä, vaikka sitä on selkeästi tarjolla. Auton sisäiset uudistukset ovat kuitenkin sen verran runsaat, että ulkoisten muutosten pienuus on toisarvoinen seikka. Toisaalta lähes kaikkien tarjolla jo olevien lisävarusteiden ja ”tuunausosien” sopivuus uuteen malliin on taattu. Niiden tarve kuitenkin pienenee koko ajan, koska uusi Transporter sisältää tai siihen saa tehdaslisävarusteena paljon aiemmin kolmannen osapuolen tarjoamia varusteita.
Transporter 6.1:n tunnistaa helpoiten kuljettajan penkiltä. Suoraan kuljettajan edessä olevaksi mittaristoksi saa nyt parhaimmillaan ison digitaalisen värinäytön, jossa on monipuolinen valikoima erilaisia näkymiä kartta- ja muine runsaine informaationäyttöineen. Järjestelmä on tuttu Volkswagen-henkilöautoista. Perinteinen analoginen ”kiekkomittaristo” on toki edelleen tarjolla halvempana vaihtoehtona. Perinteinen mittaristo on erittäin selkeä ja helppolukuinen, kuten merkin osalta on totuttu.

Kojelauta on parhaimmillaan täynnä digitaalitekniikkaa. Ohjauspyörän takana on lisävarusteena saatava digitaalinen mittaristo, johon voidaan valita eri näkymiä karttanäytöstä aina pyöreisiin mittarikiekkoihin. Informaatiota on tarjolla todella paljon. Keskikonsolin kosketusnäytön (Infotainment) avulla käytetään muun muassa navigaattoria, audiojärjestelmää jne. Keskikonsoliin on tarjolla kolme erikokoista kosketusnäyttöä. Tässä ollaan Multivanin ohjaamossa.

Keskikonsoli pullollaan toimintoja

VW:n henkilöautoista tuttu kosketusnäyttö hallitsee nyt myös keskikonsolin näkymiä. Samat moninaiset toiminnot ovat nyt tarjolla myös Transporteriin. Saatavilla on kolme erikokoista näyttöä; 6,5-, 8- ja 9,2-tuumainen. Kosketustuntuma on tarkka, ja ennakoiva toiminto tuo kuvaruudulle lisää toimintoja, kun käden vie lähelle näyttöä. Näin esimerkiksi kartan näkymä on normaalisti maksimaalinen, kun tilaa vieviä valikkonappuloita ei ole näytössä näkyvillä. Ensiesittelyn yhteydessä ei ehditty syventyä valikkorakenteeseen, eikä kaikkiin tarjolla oleviin toimintoihin. Niitä on kuitenkin paljon sisältäen jo tutut navigointi-, puhelin- ja viihdetoiminnot sekä peruutuskameran näkymän.
Digitaalisen käyttöliittymän myötä myös erilaiset liitettävyyspalvelut ovat nyt mahdollista ottaa käyttöön. Ja juuri digitaalisen ”sydämen” johdosta lisää toimintoja ja sovelluksia on tulossa sitä mukaa, kun niitä kehitetään autoilun ja työnteon tueksi.
Volkswagenin liitettävyys ympäristöön tapahtuu WE Connect -tekniikalla. Siitä on tarjolla kolme eritasoista vaihtoehtoa. WE Connect käyttää yhteydenpidossa uutta sähköistä eSIMiä, joten fyysistä sim-korttia ei tarvita. Palaamme syvällisemmin valikkotarjontaan myöhemmin Suomessa tehtävän koeajon yhteydessä.
Suomessa vakiovarusteena on Composition Color -radio 6,5 tuuman kosketusnäytöllä sisältäen App-Connect ja WeConnect-palvelut.

Transporter 6.1:ssä on perinteinen iso usb-liitin korvattu kahdella usb-c-liittimellä. Langaton lataus on saatavana lisävarusteena. Tupakansytytinpistorasian lisäksi kojelaudassa on toinenkin 12-voltin pistorasia.

Sopivasti säilytystilaa

Kojelauta on saanut myös hienoisen uudelleenmuotoilun. Näkymä on jotenkin edeltäjäänsä sirompi ja matkustajan jalkatilakin vaikuttaa isommalta. Säilytyslokeroita on entiseen malliin, nyt vain eri paikoissa ja hieman erimuotoisina.
VW on tehdyt radikaalin muutoksen korvaamalla ison usb-latausliittimen pienemmällä usb-c-liittimellä. Niitä on nyt itse asiassa kaksikin kappaletta vakiona vaihdekepin oikealla puolella olevan mukitelineen reunalla. Puhelin on helppo ”heittää” tähän mukikaukaloon ja latauspistekin on vieressä. Langaton lataus on saatavilla lisävarusteena Discover Media- ja Discover Media Pro -varustelun yhteydessä.

Henkilöautomainen

Uuden Transporterin ohjauspyörä on merkin henkilöautoista tutun kokoinen ja tukeva. Se on alaosastaan urheiluautomaisesti ”lovettu”. Monitoimiohjauspyörä on lisävaruste. Tällöin se on täynnä kytkimiä ja painonappeja, joten kosketusnäytön ”hipelöiminen” jää vähäiseksi, kunhan kaikki toiminnot ehtii omaksua.
Ohjauspyörän kytkimien ja kosketusnäytön lisäksi kojelaudassa on vielä jäljellä ”oikeitakin” kytkimiä, kuten lämpötilan säätimet ja muutamia ajoavustimien toimintojen kytkimiä. Ohjaamon henkilöautomaisuutta on lisätty tyylikkäillä ja kulutusta kestävillä verhoilumateriaaleilla.
Transporterin myydyintä mallia, umpipakettiautoa, josta tehdas käyttää nimeä Panel Van, vaivaa se nimenomainen väliseinä (panel). Pitkille kuljettajille mukavan ajoasennon löytäminen tuottaa perinteisesti hieman päänvaivaa. 190-senttinen laiheliini istuu juuri ja juuri mukavasti. Isompi olemus tuo sitten jo omat haasteensa penkille pääsyynkin. Alta 180-senttinen pystyy hyödyntämään penkin säätövaroja. Maahantuojan mukaan Suomeen tuotaviin autoihin on saatavilla kotimainen mukavuusväliseinämuutos.

Dieselin voimalla

Uuden Transporterin nokalla ei tulla enää näkemään bensiinimoottoria. Ainoana polttomoottorivoimanlähteenä on näin turbodieselmoottori, joka on aina kaksilitrainen. Moottorit täyttävät Euro 6d Temp EVAP -päästömääräykset. Tehoversioita on neljä seuraavasti; 66 kW (90 hv), 81 kW (110 hv), 110 kW (150 hv) ja 146 kW (199 hv). Etuvetoisissa 66 ja 81 kilowatin malleissa on viisipykäläinen manuaalivaihteisto. 110 kilowatin etuvetoversiossa manuaalilaatikko on kuusipykäläinen. Kyseistä teho- ja vaihteistoversiota on saatavana myös nelivetoisena (malliston ainut 4-vetoinen manuaalilaatikkoversio).
Vääntöä tässä todennäköisessä malliston suosikkiversiossa on 340 newtonmetriä. Seitsemänpykäläisen DSG-automaatin (kaksoiskytkin) saa 110- ja 146-kilowattisen moottorin perään. Näitä molempia tehoversioita saa myös nelivetoautomaattina (DSG & 4Motion).
Odotettu täyssähkö-Transporter esiintyi vasta lukuina kalvolla. Sen kehityksestä vastaa VAG:n virityspajana tunnettu Abt, joka myös parhaillaan pyörittää Audin Formula E -tallia. Formula E -sarjassa ajetaan kilpaa täyssähköisillä formula-autoilla, jotka ulkoisesti muistuttavat F1-kuninkuusluokan autoja.
Esittelytilaisuudessa ennakoitiin täyssähköisen Transporterin nähtävän pyörillään aikaisintaan ensi vuonna mutta täyssähkömallien maahantuonnista Suomeen ei ole vielä tietoa. Teknistä tietoa paljastettiin sen verran, että tehoa on 82 kilowattia ja akun kapasiteetti 37,4 kilowattituntia. Toimintamatkoja ei ilmoitettu, mutta vastaavilla arvoilla olevilla täyssähköajoneuvoilla päästään noin 200 kilometrin matka.
Huippunopeudeksi ilmoitetaan 90 kilometriä tunnissa, jonka pystyy lisävarusteisena korottamaan 120:een. Sen koommin ei täyssähköversiosta tietoa herunut. Ensi kesänä sitten nähdään, miten Abt on urakasta selvinnyt. Muutoinkin on odotettavissa vilkas talvi myös hyötyautojen sähköistyksen osalta. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan tulevaa kesää jatkoroikka kourassa.

Transporteriin saa edelleen myös perinteiset analogiset mittarit. Ne ovat selkeydessään huippuluokkaa kaikissa valaistusolosuhteissa. Ohjauspyörä noudattelee henkilöautoista tuttua ”monitoimiratti”-mallia.

Koreja ja varusteita
VW Transporter 6.1 tulee markkinoille niin umpipakettiautona, henkilökuljetukseen soveltuvana Caravelle-versiona sekä hienostuneena Multivanina. Myydyintä umpipakettimallia saa kahdella eri akselivälillä (3,0 ja 3,4 metriä).
Ulkomitat ovat ennallaan juuri ulkoisten muutosten vähäisyyden johdosta, P=4 904, L=1 904 ja K=1 990 millimetriä (3,0 metrin akselivälinen malli). Sen omamassa on 1 910 kilogrammaa ja kokonaismassa 3 000. Perävaunumassa on suurimmillaan 2 500 kilogrammaa.
Ajoavustimia on nyt ympätty digi-Transporteriin henkilöautoista tutulla tavalla. VW listaa autossa olevan näitä avustimia yhteensä 20 kappaletta, joista yhdeksän on uutta. Niitä ovat muun muassa kaistavahti ja kaistallapitoavustin, etu-, sivu- ja takatutkat, tasku- ja pystypysäköinti-, perävaunun peruutus- ja sivutuuliavustin, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä sekä rengaspainevahti.
Uutta tekniikkaa pellin alla edustaa sähkömekaaninen ohjaustehostin, joka mahdollistaa jo nyt uusia toimintoja, kuten juuri edellä mainitut pysäköinti- ja peruutusavustimet. Ajossa tämä ohjauksen uusi tehostustapa on lähes huomaamaton. Pienen totuttelun jälkeen asia unohtuu tykkänään. Liian kevyt ei ohjaus missään nimessä ole, vaikkakin vastetta on hieman vähemmän kuin hydraulisesti tehostetuissa. Kaupunkipyörittelyssä se on kiitettävän kevyt ja suurissa nopeuksissa ohjaus on sopivan jäykkä ilman äkillisiä suunnanmuutoksia.

Matkustajien istuimien alla on lukittava, styroksilla verhoiltu säilytystila. Näin tavarat eivät kolise kuoppateillä. Tavaratilan väliseinän saa aukollisena, jolloin mukaan mahtuu 40 senttimetriä tavaratilaan mittaa pidempää tavaraa. Mukana kuljetettava kakkosnelosnippu ulottuu tällöin matkustajan penkin alle.

Syksyllä Suomeen

Transporter 6.1 tullaan näkemään Suomessa syksyn aikana. Näillä näkymin kotimaan lanseeraus tapahtuu marraskuussa. Uuden Transporterin alkaenhinta on 31 537 euroa (sisältäen arvonlisäveron). Suomeen tuotavien mallien kokoonpanot eivät ole vielä tässä vaiheessa tiedossa. Ne tarkentuvat hinnaston ohella viimeistään marraskuiseen ensiesittelyyn mennessä. Ennakkomyynti on jo alkanut. Asiakasautojakin on luvassa toimitukseen jo ennen vuoden vaihdetta.
Suomeen rekisteröidään vuosittain noin 5 000 Volkswagenin hyötyautoa, joista noin puolet on Transportereita. Se on markkinajohtaja luokassaan ja merkin tärkein hyötyauto Suomessa. Transporterin neliveto- ja automaattivaihteistoversiot ovat olleet meilläkin hittejä. Yli puolet kaikista Suomessa myydyistä Transportereista on nelivetoisia. Uuden mallisarjan myötä eivät kilpailijoiden olot ainakaan helpotu, varsinkaan kun maahantuojan mukaan ei suuria hinnankorotuspaineitakaan ole olemassa. Ehkä juuri siksi, että uudistukset löytyvät digitaalipuolelta, jolloin autot syntyvät pitkälti jo olemassa olevalla valmistustekniikalla.

Digi digi

Uusi bittimaailma ei tuo Transporteriin varsinaisesti perinteiseen autoiluun liittyviä uusia ominaisuuksia, mutta se avaa täysin uuden kanavan erilaisten digitaalisten palveluiden ja toimintojen hyödyntämiseksi autossa ja tässä tapauksessa ammattikäyttöön tarkoitetussa autossa, jossa lisätoimintojen hyöty voidaan mitata rahassa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. Onhan nykyinen kännykkäkin toiminnoillaan jo äärettömän kaukana niistä ensimmäisistä taskuun sopivista NMT-puhelimista. Hyötyautoihinkin on siis varmasti tulossa piankin toimintoja, joita emme nyt edes ymmärrä kaivata.

 

Lue myös: Volkswagen Hyötyautoilla ennätyskuukausi elokuussa