Volvon palkittu mallisto on kolmen muotoilujohtajan yhteistyön tulosta

Volvon muotoilujohtajat ovat tehneet Volvosta yhden maailman johtavista premium-automerkeistä. Thomas Ingenlath, Robin Page ja Maximilian Missoni tekivät läheistä yhteistyötä kehittäessään ylpeän ja itsevarman skandinaavisen muotokielen lähestymällä kokonaisuutta eri lähtökohdista.

Volvo toi viime viikolla kolme muotoilujohtajaansa ja heidän suunnittelemansa autot ensimmäistä kertaa yhteen Tukholmassa järjestettyyn erikoistapahtumaan.

Uusi mallisto kuvastaa autonvalmistajan talouden ja toimintojen muutosta viime vuosina. Volvo on tehnyt viisi peräkkäistä myyntiennätystä vuodesta 2014 lähtien, ja sen kannattavuus on parantunut vahvasti.

Nämä kolme suunnittelijaa ovat mullistaneet Volvo -malliston ulkoasun ja herättäneet Volvo -brändin uuteen loistoon viime vuosina. Nyt he keskittyvät uusiin muotoilumahdollisuuksiin, jotka ovat seurausta yhtiön siirtymisestä kohti sähköistettyjä ja lopulta autonomisia autoja.

Vuonna 2014 lanseerattu suuri XC90-malli oli ensimmäinen auto, joka esitteli Volvon uutta muotokieltä. Se löi alkutahdit kaikille seuraaville uusille 90-, 60- ja 40-sarjan autoille, jotka perustuvat modulaarisille SPA- ja CMA-alustoille. Uudet alustaratkaisut mahdollistavat autojen aidot premium-mittasuhteet.

Kaikki Volvo -malliston kolme SUV-mallia ovat voittaneet arvostettuja Vuoden auto -palkintoja Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa, mikä on osoitus myös onnistuneesta uudesta muotoilusta.

"Yhteistyö Maxin ja Robinin kanssa on erittäin mukavaa. Viihdymme toistemme seurassa, ja työskentely on innostavaa. Olen ylpeä siitä, että olemme ohjanneet tämän hienon merkin aidoksi skandinaaviseksi premium-merkiksi, jonka muotoilu tekee tuotteista erittäin houkuttelevia", muotoilun pääjohtaja Thomas Ingenlath toteaa.

"Olemme ystäviä ja työskentelemme hyvin yhdessä kollegoina. Ennen kuin Max ja minä tulimme Volvolle, Thomas laati muotoilustrategian, minkä jälkeen me muodostimme tiimin, joka toteutti hänen visionsa. Lopputulos on nähtävissä tänään näissä upeissa autoissa", sanoo Volvon designjohtaja Robin Page.

"Olemme mielestäni todella nostaneet Volvon muotoilun premium-tasolle. Thomasin suurin vahvuus on siinä, että hän on visionääri, joka aavistaa seuraavat uudet suuntaukset. Robin on nostanut Volvojen sisustuksen ja laadun uudelle tasolle", sanoo ulkomuotoilun johtaja Maximilian Missoni.

Tiimin yhteistyö ulottuu myös muotoilua pidemmälle. Suunnittelijat työskentelivät yhdessä Volvon turvallisuusasiantuntijoiden kanssa ja kehittivät tulevaisuuden autonomisten autojen viestintäratkaisuja, joita esiteltiin 360c-konseptissa. Konsepti näyttää myös, millainen arvo luovalla muotoilulla voi olla uusien liiketoimintamahdollisuuksien avaajana.

"Olemme nähneet Volvossa valtavan muutoksen viiden viime vuoden aikana. Paljon siitä on autojen muotoilun ansiota. Autot edustavat Volvoa ja Skandinaviaa erinomaisesti. Seuraavan sukupolven malleja tutkittaessa on kiinnostavaa nähdä, kuinka voimme hyödyntää uutta tekniikkaa ja saamme tuotua skandinaavisen designin ytimen esiin", Robin Page sanoo.