Vuoden 2019 LMC Cruiser Passion ja Premium

Esa Suominen

Matkailuajoneuvoalalla uudistumistahti on kiivasta. Tulevan vuoden mallit esitellään jo hyvissä ajoin. LMC tarjoaa kahta eri varustelutasoa samoihin ulkomittoihin ja samaan suosittuun pohjaratkaisuun perustuen. Mallimerkinnät ovat LMC Cruiser Passion T713 ja hieman ylellisemmin varusteltu on LMC Cruiser Premium T711. Ylellisyys-sanan käyttö Premium-mallin kanssa on ehkä hiukan liioiteltua, koska myös Passion pitää jo sisällään kattavan listan varusteita. Pientä eroa kuitenkin löytyy. Nyt esitellyt autot tullaan molemmat näkemään syksyllä Lahden Caravan-messuilla.

LMC:n ensi vuoden mallistossa on kaksi samoihin ulkomittoihin ja samaan pohjaratkaisuun perustuvaa matkailuautoa. Kuvassa Cruiser Premium T711 ja toinen malli on Cruiser Passion T713. 7,36 metrin ajoneuvoihin mahtuu paljon varusteita ja niitä on autoihin pakattu tehtaalla jo runsaasti.

Lappeenrantalainen City-Caravan oli saanut hyvissä ajoin ensimmäiset vuoden 2019-malliset LMC:n matkailuautot pihalleen esiteltäväksi ja tietenkin myytäväksi, siis otsikon mukaiset Passionin ja Premiumin. Pääsimme koeajamaan nämä autot niille hyvin soveltuvalla loppukesän aurinkoisella lomakelillä.
Valmistaja on pakannut kaksi lähes identtistä vaihtoehtoa samoihin ulkomittoihin ja pohjaratkaisukin on täysin sama. Ulkomitat ovat 7 360x2 690x 2 320 mm (PxKxL). Alustana molemmissa on Fiat Ducato. Passionin vakiomoottorissa on tehoa 96 kilowattia (130 hv) ja Premiumissa 110 kilowattia (150 hv). Passioniin saa haluttaessa tehokkaamman 110- tai 130-kilowattisen (180 hv) moottorin. Tehokkaimman myllyn saa lisävarusteena myös Premiumiin. Molemmissa on käsivaihteinen vaihteisto.
Lyhyen koeajon perusteella voi todeta autoilun sujuvan hyvin molemmilla malleilla muun liikennevirran mukana. Tehoero toki tuntuu, mutta pienempitehoinenkin pistelee menemään henkilöautojen seassa yhtä lailla. Molempien omamassa on lähes kolme tonnia. Jouheasti toimivan 6-lovisen vaihteiston toiminta jätti miellyttävän kuvan. Pykälät vaihtuvat pehmeän tarkasti, joten käsin hämmentäminen ei aiheuta ongelmia. Riittävän pieni ykkösvaihde ja hyvä alavääntö helpottavat hidasta ajoa mäkisessä maastossa. Ainakin Premium-versio kiipesi sorapintaista mäkeä ylös nöyrästi ja nykimättä, ja nimenomaan hitaalla vauhdilla.

Premium-mallin takavalot on toteutettu led-tekniikalla. Vilkut rullaavat modernisti kääntymissuuntaan. Passionissa on perinteistä valotekniikkaa pyörein valoin. Molemmissa malleissa on peruutuskamera valmiiksi asennettuna yläkulmaan. Kuvan Premiumissa ovat myös pyörätelineen kiinnikkeet valmiina.

Upotetut ikkunat ja monitoimikaihtimet ovat vakiona Premiumissa. Passioniin ne saa lisävarusteena. Monitoimikaihdin toimii ylös- tai alaspäin avattavana pimennysverhona tai hyttysverkkona, josta näkyy läpi vain toiseen suuntaan. Toiminnot ovat tällöin kaikissa ajoneuvon ikkunoissa.

Sama pohjaratkaisu
Uutuusmallien pohjaratkaisut ovat täysin identtiset. Wc- & suihkuosasto on ajoneuvon takana erillisenä osastona ja erillisvuoteet keskellä. Taakse sijoitetun wc:n, suihkun ja vaatekaapin myötä makuu- ja oleskelutilan yleisilme on hyvin avara. Punkasta on lähes esteetön näkyvyys auton etuosaan. Toki makuutilan pystyy tarvittaessa erottamaan verholla keittiöstä. Makuupaikkoja on kaksi, mutta oleskelutilan istuimista ja pöydästä voidaan lisävarustepatjalla taitella tilapäinen makuutila kahdelle. Erillisvuoteet ovat sopivan matalalla, joten huonompijalkainenkin pääsee helposti kömpimään petiin. Sivuoven kohdalta taaksepäin on seisomakorkeus reilut 190 senttiä, joten keittiössä mahtuu isompikin ihminen kokkaamaan selkä suorana. Myös suihkutilassa mahtuu iso ihminen peseytymään kumartelematta. Wc-istuin on kääntyvä, joten sopiva asento paperihommiin löytyy niin vasen- kuin oikeakätiselle.

Led-päivävalot ovat vakiona Premium-mallissa.

Sivuovesta eteenpäin mentäessä korkeus hieman pienenee lattiassa olevan korotuksen myötä. 180-senttinen henkilö mahtuu siinä vielä seisomaan suorana. Tosin kohdassa on sohvaryhmä ja edempänä auton ohjaamo, joten seisoskelua ei paikassa juurikaan tapahdu, korkeintaan läpikulkua. Pöytä on käänneltävissä eri asentoihin ympärille kerääntyvän ryhmän koosta riippuen. Ohjaamon tukevat istuimet tietenkin kääntyvät ympäri oleskelutilan pöydän suuntaan. Pöydän ääreen mahtuu lätkimään korttia hyvinkin 6-7 aikuista.
Keittiö noudattelee LMC:n tuttua linjaa. Pesuallas ja hella ovat suljettavien lasisten kansien alla. Hellan lasikansi avautuu kahdessa osassa helpottaen keittiössä operointia. Molemmissa malleissa on suuri, lähes koko seinän korkuinen jääkaappi pakastelokeroineen. Premiumissa alaosan viileäkaappi on omana erillisenä vetolaatikkona. Jääkaapin päällä on paikka lisävarusteena saatavalle mikroaaltouunille. Sisääntulon vasemmalla puolella on paikka televisiolle. Antennijohto on vedetty valmiiksi kyseiseen kohtaan.

Molemmissa malleissa on (yhtä) suuri jääkaappi pakastelokerolla. Kuvan Premiumissa pakastelokero on omana vetolaatikkona jääkaapin alla. Passionissa jääkaappi ja pakastelokero ovat saman oven takana.

Säilytystilaa on reilusti.
Molemmissa malleissa on ruhtinaalliset määrät säilytystilaa. Makuu- ja keittiöosaston katonrajassa on yhteensä 14 erillistä yläkaappia. Lisäksi oleskelutilassa on yläkaappeja sekä istuimien alle mahtuu monenmoista tavaraa. Sohvan alla on nyt aikaisempia malleja enemmän tilaa, koska vesisäiliö on sijoitettu alemmas lattian alle. Erillisvuoteiden alla on tilaa molemmin puolin. Tosin osan siitä lohkaisee lämmitysjärjestelmä. Sänkyjen alla olevaan tilaan on pääsy myös auton ulkopuolelta. Varastotilassa on läpilastattava osa, johon mahtuvat helposti auton leveyden pituiset esineet tai vaikkapa kokoontaitettavat istuimet ja pöydät. Siellä ne ovat sitten aina suojassa kuralta ja loskalta.
Pukumiehiä varten on wc-tilassa korkea kaappi vaatetangolla varustettuna. Sinne mahtuu runsaasti vaatteita siististi henkariin ripustettuna. Kaikki kaapit ja säilytystilat ovat tuuletettuja, joten lämmönvaihtelujen aiheuttamia kosteusongelmia ei tule.
Ja unohtaa ei sovi keittiön säilytystiloja. Keittiö- ja ruokatarvikkeita mahtuu jääkaapin ohella mukaan melkoinen määrä. Kaiken kaikkiaan säilytystilojen ”ongelma” lienee niiden runsas määrä. Painorajat kun täyttyvät helposti, jos kaikki mahdollinen pakataan mukaan. Tämä on asia, jonka kanssa on syytä olla jatkossa tarkkana, varsinkin paljon ulkomailla liikuttaessa.

Säilytystilaa on runsain mitoin. Tässä Passion-mallin yläkaapit. Yhteensä yläkaappeja on lähes parikymmentä, molemmissa malleissa.

Sama nämymä Premiumista.

Passion vai Premium
Lähtökohtaisesti Passion-malli on huippuunsa varustelu malli sekin, mutta valmistaja on tuonut tarjolle vaihtoehdon hieman erilaisella ulkonäöllä ja sisustusmateriaaleilla. Passionista ei puutu mitään, mikä estäisi ympärivuotista matkailua. Ja kaikki, mikä on Passionissa, löytyy myös Premiumista. Toki Premiumin lisähinnalle saa vastinetta.

Molemmissa malleissa on läpilastattava tavaratila.

Ulkoisesti mallit eroavat teippauksiltaan ja Premium ohjaamon metalliväristä, tosin tyylikkäitä molemmat. Suurin ulkoinen ero on takapäässä. Premiumissa on nyt led-valot rullaaviin vilkuin sekä led-päivävalot edessä Passionin perinteisten sijaan. Molemmissa on peruutuskamera valmiiksi asennettuna taakse ja kaapeli ohjaamoon tuotuna. Premiumissa ovat myös pyörätelineen kiinnikkeet jo valmiina takapäässä. Lisäksi Premiumissa ovat upotetut ikkunat monitoimikaihtimineen vakiona.
Sisätiloissa erot ilmenevät erilaisina verhoilumateriaaleina. Koeajoautoissa Premium edusti vaaleaa linjaa, joka tekee tilasta valoisan. Passionin hieman tummempi ilme ei tyylissä häviä. Kyse on lähinnä makuasioista. Vastinetta rahalle Premiumissa saa myös tyylikkäästi toteutetulla sisävalaistuksella, jäteveden lämmitysominaisuudella sekä Alden talvipakettioptiolla. LMC:n tapaan molemmissa on puuvapaa Long Life Technologie -korirakenne ja poikkeavan pitkällä 12 vuoden/120 000 kilometrin tiiveysturvalla.
Passionin perushinta on 74 600 euroa ja Premiumin 79 400 euroa. Perushintainen auto sisältää jo kaiken mukavaan matkailuun, mutta lisävarustelistalla on vielä paljon tehdasasennettavia varusteita.

Passionin verhoilumateriaalit ovat rinnakkaismalliaan tummemmat, yhtä lailla tyylikkäät nekin. Toki sisuksessa on paljon vaaleaakin pintaa, joten ilme on valoisa. Valittavina molempiin malleihin kuusi eri istuinverhoiluvaihtoehtoa.

Premiumin sisänäkymä.

Premiumin wc- & suihkutila.

Vasemmalla Passionin, oikealla Premiumin keittiö.

LMC Cruiser Passion T713

 

City-Caravan
Lappeenrannassa City-Caravania luotsaava Tapio Hirvonen on tehnyt matkailuajoneuvokauppaa jo yli 35 vuotta. Perheyritys työllistää neljä henkilöä ja sesonkiaikoina on muutama kiireapulainen. Aikaisemmin perheen lapset olivat paljon mukana toiminnassa, mutta nyttemmin hekin ovat yrittäjinä Suomessa ja ulkomailla. Ennen caravankaupankäyntiään Hirvonen toimi pitkään autokaupan alalla.
City-Caravan myy vuosittain 130–150 matkailuajoneuvoa (autoa & vaunua). Myyntialueekseen Hirvonen määrittelee Kymin alueen. Itärajan läheisyys on tuonut aikojen saatossa paljon venäläisiä asiakkaita, mutta nykyinen poliittinen tilanne on osaltaan hieman laimentanut rajan yli käytävää kauppaa.
”Toki sitä edelleen tehdään, mutta ei entiseen malliin”, sanoo Hirvonen. Kiitos internetin ja somen, myyntiä tapahtuu nykyisin lähes koko Suomen alueelle, vaikka pääpaino on Kymin alueella. Pohjois-Suomeenkin Hirvonen sanoo tekevänsä kauppaa yllättävän paljon. Hän on tyytyväinen LMC:n tapaan käsitellä asiakkaitaan eli tässä tapauksessa jälleenmyyjiä.
”Kentältä tulevat kommentit ja parannusehdotukset otetaan huomioon ja toteutetaan usein nopeastikin”, kiittelee Hirvonen.

Tapio Hirvonen on tehnyt caravankauppaa Itä- ja Kaakkois-Suomessa jo reilut 35 vuotta. Tässä miehen vierellä uusi ensi vuoden mallia oleva LMC Cruiser Premium T711.